Toukokuun pääsykoekurssi

3.5.–24.5.2010 tai 6.5.–27.5.2010

Tämän kevään kurssi on suunniteltu niin, että se sopii parhaiten käytäväksi pääsykokeita edeltävän kuukauden aikana. Tässä vaiheessa monet ovat lukeneet jo pitkään, ja useimmilla tämä on se aika, jolloin aletaan stressaamaan ja tuntemaan epävarmuutta osaamisesta. Juuri tässä vaiheessa kokonaiskuvan hahmottamisesta, huolimattomuusvirheiden vähentämisestä, muistiinpalauttamistaidosta sekä varmuudesta ja keskittymiskyvystä on eniten hyötyä, ja todella monella sisäänpääsy kaatuu juuri tällaisten taitojen puutteeseen eikä niinkään laiskuuteen tai vähäiseen lukupanostukseen.

Kurssi sopii hyvin sekä itsenäisen lukemisen tueksi että käytäväksi yhtä aikaa oman alan valmennuskurssin kanssa. Tällä neljän viikon loppuspurtilla juuri ennen pääsykokeita opit juuri niitä asioita, joita jokaisessa pääsykokeessa tarvitaan, mutta joita tavallisilla valmennuskursseilla ei opeteta.

Lisäksi kurssiin kuuluu henkilökohtaista tai pienryhmässä tapahtuvaa ohjausta erikseen sovittavina ajankohtina. Näiden aikana paneudutaan niihin asioihin, joita juuri sinä tarvitset niin, että saat maksimoitua pääsykoesuorituksesi.

Lisää kurssista voi lukea usein kysytyt kysymykset -sivulta.

Kurssipaikka:
Koulutustilat Helsingin keskustassa

Aikataulu:
Ryhmä 1: (ma) 3.5., 10.5., 17.5., 24.5. klo 17–21.
Ryhmä 2: (to) 6.5., 13.5., 20.5., 27.5. klo 17–21.
Ryhmä 3: (pe) 14.5., 21.5., 28.5., 4.6. klo 17–21.
Pienryhmä- ja henkilökohtaiset tapaamiset kurssiviikkojen aikana erikseen sovittavina ajankohtina.

Ilmoittaudu kurssille tästä Tule ilmaiseen tutustumistilaisuuteen Lue usein kysyttyjä kysymyksiä